Muutokset mielessä

5/30/2014





Muotoseikka-blogin Vilja haastoi minut jo tovi sitten kertomaan kodistani. "Mitä tekisit kotisi suhteen nyt toisin, ja voisiko asian vielä muuttaa?"

Tämä olikin yllättävän vaikea kysymys. Kotimme on uudiskohde ja olemme asuneet tässä vasta alle vuoden, joten paljon ei olla vielä ehditty tehdä, paitsi se keittiö. Muutoskohteita kyllä riittäisi, mutta jos voisin tehdä nyt jotain toisin, vaikuttaisin jo rakennusvaiheen materiaalivalintoihin ja säilytysratkaisuihin. Keksimme muuttaa tähän vasta siinä vaiheessa, kun koti oli jo lähes valmis. Huonomminkin olisi voinut käydän, mutta kyllä täällä haaveillaan uusista kylpyhuoneen kalusteista, eteisen kaapeista ja valkoiseksi maalatusta lattiasta. Parasta olisi, jos asunnon voisi ostaa sellaisena riisuttuna mallina hieman halvemmalla ja viimeistellä sitten itse haluamakseen. Onkohan tällainen edes mahdollista, tietääkö kukaan?

Vähän jotain pienempää muutosta on tulossa toivottavasti jo pian. Olen haikaillut keittiön senkkiin jo pitkään marmoripintaa (tuo kuvissa näkyvä marmori on vain pieni laatta senkin päällä), mutta jos haluaisi koko levyn, nousisi sen hinta aika korkealle. Vaihtoehtoja miettiessäni, aloin kyseenalaistaa koko senkkiä ja oikeastaan vielä enemmän noita Stringin pocket-hyllyjä. Ehkä syytän kesän tuloa, mutta kaipaan koko ajan ympärilleni vain lisää raikkautta, ja tummat puunsävyt tuntuvat nyt olevan kaukana siitä. Ihan varastohyllykin voisi toimia tilassa aika hyvin, mutta siitä jäisivät uupumaan laatikot ja kaapit. Uskokaa tai älkää, mutta senkin sisälle on piilotettu mikro ja esille sitä en halua.  Maalaaminenkin tulisi kysymykseen, mutta Stringien tilalle pitäisi kuitenkin keksiä jotain muuta. Onneksi nämä ovat niitä asioita, mitä on helppo muuttaa.


ps. Ystäväni löysi minulle kirpputorilta tuon marmorisen tarjoiluastian. Onhan se aikamoinen, varsinkin marmorin päällä, mutta minusta tässä toimii nyt paremmin överit kuin vajarit.





8 kommenttia:

  1. Kivaa, että vastailit haasteeseen :) Juuri yksi ystävä valitteli, että vaikka ostaa asunnon ennen kuin rakentaminen on edes alkanut, ei sitä ole mahdollista saada "riisuttuna" ilman mitään kiinteitä kalusteita. Ei edes, vaikka toimittaisi omat valinnat nähtäville rakennusfirmalle. On siis pakko valita jotain rakennuttajan materiaalilistoilta ja kiintokalusteista. Tässä on kyseessä siis kerrostaloasunto, rivareissa ja paritaloissa voi olla eri juttu.

    Marmorinen tarjoiluastia on upea, kaikessa kasariudessaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle haasteesta :)

      Joku älytön lainsäädäntö siis tässäkin asiassa, harmi. Tuntuu pahalta purkaa ihan uusia, juuri asennettuja kalusteita. Onneksi ainakin keittiö saatiin myytyä ja yhtä hyvä tuuri kävi juuri eilen naapureilla.

      Enpä olisi uskonut fiilisteleväni kasariutta, mutta näin se mieli muuttuu :)

      Poista
  2. Juurikin se kuva jossa on tiikkinen lipasto ja leveä String hylly yläpuolella sai minut aikanaan seuraamaan blogiasi.
    Minusta se on hienosti yhdistelty. Toisaalta seuraavakin juttu on varmasti kiva.

    Tuttu tunne tuo tavaraan tuskaantuminen, vaivaa myös täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nouuu :) Tykkäsin ja toki tykkään edelleen itsekin hyvin paljon tuosta yhdistelmästä, mutta juuri tuo tavaraan tustastuminen. Saa nähdä nyt, mitä oikein uskalla tehdä :)

      Poista
  3. Heti kiinnitin huomion marmoriseen tarjoiluastiaan- mahtiöveri!
    Teidän string ei ole kuitenkaan ihan perus. Siis sijoittelultaan ja sommittelultaan. Voihan siitä keksiä vaikka mitä.. jättää vaikka vain yhdet hyllytasot ja perustaa siitä tauluhyllyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on aina ihan mahtavia ideoita, kiitos!! Täytyy miettiä, mitä siitä keksisi. Täältä on vielä kokonaan esittelemättä "luola", joka on esikoisen oma paikka alakerrassa portaiden alapuolella. Sieltä löytyvät hella ja keittiötavaroita ja hakusessa on ollut hylly. Mietin noita myös sinne... Tai sitten odotan vain syksyä, veikkaan että ne näyttävät siinä vaiheessa taas hyvältä :)

      Poista
  4. Tuota asuntoasiaa olen kummastellut minäkin. Useinhan uudiskohteisiin rakennetaan yhä vakiona pieni asuntosauna, joka on mielestäni aikamoinen turhake ja energiasyöppö. Joku toki tykkää ja saunoo mielellään omassa saunassa vaikka joka päivä, mutta omituista on, että jos saunan sijaan haluaa rakennusvaiheessa esimerkiksi vaatehuoneen, joutuu muutoksesta maksamaan lisähintaa. Ikään kuin vaatehuone olisi ratkaisuna kalliimpi kuin vesieristetty, paneloitu ja laatoitettu sauna... Pelkästä valmiiksi suunnitellun muuttamisesta joutuu siten maksamaan ekstraa. Harmillista on myös tuo, ettei asuntoa voi ostaa "raakatilassa" edullisemmin ja viimeistellä kokonaisuutta mieleisekseen. Harva sisustuksellisista ratkaisuista kiinnostunut kuitenkaan aidosti pitää rakennusfirmojen valitsemista bulkkikeittiöistä, -kaapistoista, -kylpyhuonekalusteista jne., jotka on kaiken lisäksi todennäköisesti valittu enemmän taloudellisin kuin sisustuksellisin perustein. Onhan se harmillista, epäekologista ja kallistakin, jos joutuu uudet kalusteet heti vaihtamaan uusiin. Mutta kukapa sitä tahtoisi asua epämieluisessa ympäristössä! Tässä olisikin haastetta raksafirmoille.

    t. Lukijasi Helsingistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan älytöntä. Tässä todella olisi haastetta raksafirmoille ja jos vaihtoehtoja olisi, olen ihan varma, että asunnot menisivät paremmin kaupaksi. Toki on varmasti aikaa vievää räätälöidä erilaisia ratkaisuja, mutta se voisi olla myös etu niille, jotka ostavat asunnon jo talon rakennusvaiheessa. Ehkä tämä tulee muuttumaan vähitellen, toivotaan ainakin. On tämä niin älytöntä haaskaamista. Onneksi me ja ainakin yhdet naapurimme saivat keittiön myytyä. Nyt näyttää jo olevan yhtiössä kolmas keittiöremontti menossa...

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!

d a d a a. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger