Muotoseikka-blogin Vilja haastoi minut jo tovi sitten kertomaan kodistani. "Mitä tekisit kotisi suhteen nyt toisin, ja voisiko asian vielä muuttaa?"
Tämä olikin yllättävän vaikea kysymys. Kotimme on uudiskohde ja olemme asuneet tässä vasta alle vuoden, joten paljon ei olla vielä ehditty tehdä, paitsi se keittiö. Muutoskohteita kyllä riittäisi, mutta jos voisin tehdä nyt jotain toisin, vaikuttaisin jo rakennusvaiheen materiaalivalintoihin ja säilytysratkaisuihin. Keksimme muuttaa tähän vasta siinä vaiheessa, kun koti oli jo lähes valmis. Huonomminkin olisi voinut käydän, mutta kyllä täällä haaveillaan uusista kylpyhuoneen kalusteista, eteisen kaapeista ja valkoiseksi maalatusta lattiasta. Parasta olisi, jos asunnon voisi ostaa sellaisena riisuttuna mallina hieman halvemmalla ja viimeistellä sitten itse haluamakseen. Onkohan tällainen edes mahdollista, tietääkö kukaan?
Vähän jotain pienempää muutosta on tulossa toivottavasti jo pian. Olen haikaillut keittiön senkkiin jo pitkään marmoripintaa (tuo kuvissa näkyvä marmori on vain pieni laatta senkin päällä), mutta jos haluaisi koko levyn, nousisi sen hinta aika korkealle. Vaihtoehtoja miettiessäni, aloin kyseenalaistaa koko senkkiä ja oikeastaan vielä enemmän noita Stringin pocket-hyllyjä. Ehkä syytän kesän tuloa, mutta kaipaan koko ajan ympärilleni vain lisää raikkautta, ja tummat puunsävyt tuntuvat nyt olevan kaukana siitä. Ihan varastohyllykin voisi toimia tilassa aika hyvin, mutta siitä jäisivät uupumaan laatikot ja kaapit. Uskokaa tai älkää, mutta senkin sisälle on piilotettu mikro ja esille sitä en halua. Maalaaminenkin tulisi kysymykseen, mutta Stringien tilalle pitäisi kuitenkin keksiä jotain muuta. Onneksi nämä ovat niitä asioita, mitä on helppo muuttaa.
ps. Ystäväni löysi minulle kirpputorilta tuon marmorisen tarjoiluastian. Onhan se aikamoinen, varsinkin marmorin päällä, mutta minusta tässä toimii nyt paremmin överit kuin vajarit.