Prosessi on käynnissä

1/29/2014


 


Muutama kuva remontin keskeltä. Alakaapit- ja laatikot ovat saaneet vaneriset etusarjat ja seinä alkaa valmistua. Eteenpäin mennään koko ajan, vaikka lapset pyörivät jaloissa ja arki painaa päälle. Posti toi tänään uuden hanan, joka saadaan ehkä huomenna jo paikalleen. Se tarkoittaisi myös sitä, että samalla vaihtuisi uusi taso ja allas, uujee! Ja meitä jaksaa vielä naurattaakin, joten täällä ollaan aika hyvissä tunnelmissa.






READ MORE »

Kauniita unia

1/26/2014




Remontti jatkuu, mutta niin jatkuu muukin elämä lapsiperheessä. Meidän tytöillä on uusi kerrossänky. Äiti tykkää ulkonäöstä ja siitä, että sänky on suht matala, ettei tarvitse koko ajan pelätä mitä tapahtuu, jos / kun tippuu yläsängystä. Isosisko on ihan onnensa kukkuloilla, kun on portaat ja kaikki, yläsängystä on jo muodostunut tärkeä leikkipaikka, ja alakerrassa tulee hyvät unet. Pikkusisko ei ymmärrä sängystä vielä mitään, mutta jos tulee siskoonsa, niin ovat molemmat kerrokset käytössä jo vuoden päästä. Isosiskolla loppui puolitoistavuotiaana pinnasängyssä nukkuminen kuin seinään. Hermot menivät heti, kun yritti laittaa sänkyyn, ahdisti kai ajatus siitä, että ei itse pääse sieltä pois. Onneksi  ymmärsin yskän ja seuraavan yön tyttö sai nukkua patjalla lattialla. Oli ensimmäinen yö, kun nukkui koko yön omassa "sängyssä" (sen jälkeen on vastaavat yöt kyllä olleet harvinaista herkkua). Hyvin pian sai sitten kyllä ihan sängynkin, joka nyt jatkaa matkaansa kummipojalle.

Aika ajoissa tuli kerrossänky hankittua, mutta voitin pikkujouluissa Finnish Design Shopiin lahjakortin, ja päätin käyttää sen nyt. Ihan niin iso ei lahjakortti sentään ollut, että sillä olisi koko sängyn saanut, mutta kun mummot ja kummit sijoittivat joululahjarahansa mukaan, oli potti jo melkein kasassa. Ensi vuonna täytyy ehkä toivoa sängyn alle lelulaatikkoa, vink vink.






READ MORE »

Sähköä ilmassa

1/25/2014







Viime keittiöremontista on niin kauan (kaksi vuotta), että olin unohtanut miten ärsyttäviä kaikki sähköasiat ovat. Osaan laittaa lampun kattoon, vaikka siellä olisikin sokeripala, ja selviän jopa sen sokeripalan vaihtamisesta pistotulpaan, mutta kaikki loppu meneekin yli hilseen. Niin kuin nyt. Kahteen rumaan pistorasioilla varustettuun valaisimeen menee kaksi sähköjohtoa, mutta kas kun ei sittenkään. Toinen johdoista vie kyllä sähkön valaisimeen, mutta toinen kuljettaakin sen sieltä pois ja eteenpäin seuraavaan valaisimeen ja sieltä taas eteenpäin seuraavaan ja niin edelleen. Ne ovat siis kytketty sarjaan. Tämä taas vaatii tiettyjä lainalaisuuksia, mitä en edes osaa ajatella. Ainakaan yhtä lamppua on turha mennä napsimaan pois, sillon sammuu koko keittiö.

Joka tapauksessa nyt seinälle pitäisi saada kaksi valaisinta ja yksi kaksiosainen pistorasia. Valaisimien olisi hyvä olla kiinteällä katkaisijalla, mutta kun nättejä sellaisia ei ole, tai on, mutta ei sellaisia, mitkä sopisivat juuri nyt tähän keittiöön, on vaihtoehtoja puntaroitu sinne ja tänne. Pelkät pallot olisivat parhaat, mutta nekin tarvitsevat erillisen katkaisijan, joten nyt on haettu kivoja katkaisijoita, pistorasioita ja johtoja kissojen ja koirien kanssa. Varsinkin kun budjetti on mitä on, ei voi toivoa kuuta taivaalta. Valaisimet olisin halunnut Flosilta, mutta luulen, että saan odottaa niitå vielä muutaman vuoden, onneksi kaiken ei ole pakko olla heti valmista. Tämä hetken valaisinvaihtoehdot löytyvät Ikeasta, Smyygistä ja Domus Classicasta. Sähköasennukseen tarvittavat asiat taas Renovalta ja Domus Classicasta. Onko teillä antaa lisää vinkkejä?


Kuvat täältä:
Ikea
Domus Classica
Flos
Renova


READ MORE »

Hups, oho, apua jne

1/22/2014



Keskustelu ennen näitä tapahtumia meni kutakuinkin näin:

Minä: " Saa nähdä milloin me päästään tuon keittiön kimppuun."
Ystävä: "Niin, siitä tulee kyllä varmasti hieno".
Minä: "Olisipa ihana repiä nuo koteloinnit pois."
Ystävä: "No niin olisi, mitähän siellä alla on?"
Minä. "Revitäänkö saman tien?"
Ystävä: "Revitään!"

Kun ensimmäinen kotelo on saatu irti jääkaapin ympäriltä innostuvat miehetkin:
Oma mies: "Ai hitsi, näyttää jo nyt paremmalta. Mitähän noiden yläkaappien päällä on?"
Miespuolinen ystävä: "No, katsotaanko?"
Oma mies: "Katsotaan!" (tässä vaiheessa me kannustamme ystävän kanssa vierestä innosta soikeina)
Miespuolinen ystävä: "Mulla on autossa lisää työkaluja, käyn hakemassa!"

Meillä on nyt siis keittiöremontti päällä. Jotta yllä oleva keskustelu ei kuulostaisi ihan liian spontaanilta toiminnalta, on pakko kertoa, että keittiöremonttia on suunniteltu muutosta lähtien. Aluksi se oli vain sellaista haaveilua ja mahdollisuuksien pallottelua. Ideana oli, että toteutetaan se sitten joskus, kesällä ehkä, tai vasta myöhemmin. Mutta asioilla on tapana kypsyä, eikä mitään saa tehtyä, ellei jossain vaiheessa aloita itse tekemistä. 

Kyseessä on todellinen budjettiremontti, mutta se tekeekin asiasta oikeastaan vielä hauskempaa. Nyt ei voi tyytyä tavallisiin keittiöfirmojen tarjoamiin ratkaisuihin, vaan mukana on paljon luovimista ja itse tehtyä. Lupaan laittaa välivaiheista kuvia. Nyt saatte ihailla tuota kaunista viritystä, millä liesituuletin on kiinnitetty. 






READ MORE »

Nupit kaappiin

1/19/2014




Edelliseen kotiimme hankitut Muutot Dots -naulakot eivät aluksi löytäneet paikkaa uudesta kodista. Hetki sitten, kun taas tuskailin susirumia kaappeja sekä niiden vetimiä, välähti lamppu pään päällä.  Mitä tykkäätte? Täällä ollaan innoissaan. Omaan silmään nuo kaapitkaan eivät enää näytä niin järkyttäviltä kuin ennen. Totuus on tietenkin se, että Dotsit vievät kaiken huomion ja hyvä niin.





READ MORE »

Vaatepuu

1/16/2014




Kun vaaterekin tilan valtasi uusi työpöytä, tuli kaappiin ahdasta. Jotain oli keksittävä, liian täyteen ahdetut kaapit kun aiheuttavat sen, että päällä on aina sama asu (on se kyllä nykyään muutenkin). Ja jos on oikein jaksavainen, saa vaatteita vaihtamalla jopa muutettua sisustuksen väritystä, huh huh. Taas on siis oltu DIY -asialla ja nyt meidän vaatekaapin sivusta törröttävät puupalikat. Yksinkertainen on kaunista.







READ MORE »

Homma etenee

1/14/2014




DIY DIY, nyt on saatu seinälaatikot tehtyä ja ensimmäinen niistä kiinnitettyäkin. Tovi siinä meni, mies proppasi kahta reikää 40 minuuttia, huh huh, hieman rautaa meidän kodin seinissä. Enää kaksi laatikkoa laittamatta, ne saavat kuulemma odottaa ainakin huomiseen.

ps. Keittiöremonttikin on aloitettu, siitä lisää myöhemmin. Projektia niin sanotusti pukkaa.





READ MORE »

Kylässä

1/12/2014


 
 


Eräänä sateisena torstaina, vielä ennen lumien tuloa, kyläilin Riikalla. Lautalattiat, murretut pastellinsävyiset seinät, kaksi(!) kaunista tulipesää ja sopivasti sekoiteltuna design-klassikoita ja tuoreempia tulokkaita. Ja  valo, jota jostain kumman syystä riitti, vaikka ulkona oleili se ankea harmaa, mikä siellä oli päivin ja öin ennen kuin tämä lumi vihdoin suvaitsi tulla. 



TÄÄLLÄ ASUVAT

Kotiäiti ja bloggari Riikka, ja yrittäjänä toimiva mies yhdessä 1, 4 ja 6 -vuotiaiden lastensa kanssa. Perhe ihastui vuonna 1913  rakennetun pienkerrostalon tunnelmaan aikoinaan niin paljon, että tämä on jo heidän toinen kotinsa samasta taloyhtiöstä. Kuopuksen synnyttyä vanhan kodin neliöt alkoivat tuntua pieniltä, ja kun yläkerrasta tuli myyntiin kaksi vierekkäistä huoneistoa, päätti perhe myydä vanhan kotinsa ja aloittaa remonttiurakan. Uudesta sadan neliön kodista löytyy olohuone, keittiö, lastenhuoneet, vanhempien makuuhuone ja iso vaatehuone. Parasta kodissa ovat sen kaksi kaakeliuunia, vanha puulattia ja taloyhtiön ihana sisäpiha. Rakkaaksi muodostunut asuinalue, sen puistot, ihmiset ja hyvät ratikkayhteydet kruunaavat tämän heidän unelmiensa kodin.





READ MORE »

Arkiruoka

1/11/2014



Taas tehty hyvin tavallista arkiruokaa, mutta ihan uudella tyylillä. Nyt pastan korvasi mungpavuista tehty fettucine. Epäilys oli suuri, mutta kun haarukka pääsi suuhun asti, oli yllätys positiivinen. Koostumus pastamainen, maku hyvä ja hieman juustoinen, pastafriikki-mies sanoi, että tehdään toistekin ja lapsi söi kaiken.





READ MORE »

Retki sisämetsään

1/07/2014



Onneksi ystävät tulivat jo joululomilta, meinasi aika tulla pitkäksi, kun ei vielä loppiaisenakaan päässyt päiväkotiin. Tasaisen harmaa sää käänsi mielenkiinnon sisätiloihin, ja päädyimme Amos Anderssonin museoon katsomaan Metsäretkeä. Koko perheelle suunnattu näyttely keskittyi klassikoiden, Akseli Gallen-Kallela, Reidar Särestöniemi yms ympärille, mutta esitteli ne uudella tavalla. Taide sulautui osaksi metsää ja lapset pääsivät kokemaan taidetta konkreettisemmin ilvesluolan, pitkospuiden ja öisen kuusikon avulla, missä sai nappia painamalla kuunnella eri eläimien ääniä. Kun yhdestä huoneesta löytyi moottorisahasimulaattori, päästivät aikuisetkin sisäisen lapsensa irralleen, hieno hetki. 

Näyttelyn jälkeen maistui kuuma kaakao.





READ MORE »

Luottokamat TOP 20

1/05/2014





Taikinanaama haastoi minut jo jonkin aikaa sitten esittelemään 20 luottotavaraani. Hetki on mennyt miettiessä, sillä 20 on aikamoinen määrä. Jos olisi kesä, lukisi tässä varmasti ihan jotain muuta ja ehkä jo huomenna olen eri mieltä sisällöstä, mutta nyt on nyt. Tiukan seulan läpäisivät ainoastaan ne, mitä käytän jos en joka-, niin ainakin joka toinen päivä.


No niin nyt mennään, nämä eivät välttämättä tule oikeassa järjestyksessä.

1. Kahvinkeitin, lasken tähän samaan myös kahvimyllyn. llman aamukahvia on mahdoton elää, ja koska haluan nauttia elämästä, haluan juoda hyvää kahvia.
2. Joulupukin tuoma kahvikuppi (tämä olisi vielä hetki sitten ollut vahvasti hakusessa). Tärkeä osa nautintoa.
3. Kahvipavut. Varmasti tuoretta.
4. Nike Roshe Run. Näyttää hyvältä, tuntuu hyvältä. Kaapit pursuavat ihania kenkiä, mutta huomaan käyttäväni nykyään lenkkareita aina kun mahdollista.
5. Acnen villakangastakki. Palvellut jo monta vuotta. Pelastaa asun kuin asun ja tekee myös lenkkarit jalassa jotenkin skarpin näköiseksi, tai niin ainakin kuvittelen.
6. Käsilaukku. Tässä olisi voinut olla joku muukin laukku, mutta tämä on ensimmäinen "aikuisten naisten" käsilaukkuni, by Marc by Marc Jacobs.
7. Lucas` Papaw Oitment. Australialainen ihmevoide, jonka käytön olen oppinut siellä asuvalta siskoltani. On kai aika sama kuin Elisabeth Ardenin 8 hour cream, mutta parempi ja itse asiassa huomattavasti halvempi. Tätä tosin ei saa Suomesta, onneksi on hovihankkija. Auttaa mihin tahansa nirhaumaan tai ihotttumaan, mutta toimii jokapäiväisessä käytössä huulirasvana.
8. Musiikki. Suuri rakkaus. Elämässä mukana nyt ja aina, joko soitettuna tai kuunneltuna.
9. Mac book pro. Tämä tuskin kaipaa perusteluja.
10. Iphone. Eikä varmaan tämäkään.
11. Acnen villakaulahuivi. Ihanan lämmin, pehmeä ja tarpeeksi iso, jotta sitä voi tarvittaessa käyttää myös peittona, jos palelee.
12. Dr Hauschkan ruusuvoide. Kuivan ihon pelastaja aina talvisin.
13. Kalenteri. Huonomuistisen paras kaveri.
14. Micron kynä ja Moleskinen muistivihko. Luottotavarani jo useamman vuoden ajalta.
15. Sormus. Ehdin harvoin miettiä asuun sopivaa korua, lähinnä ajatus sellaisesta yhdistettynä meidän aamuihin naurattaa. Kaulakoruista ja korviksista vauva nappaa kiinni, ja rannekorut painavat ikävästi, jos vauva on sylissä, siksi sormus. Tämän löysin viime Habitaren antiikkipuolelta. Sormus on 60-luvulta ja suomalaisen koruvalmistaja Granit Companyn tekosia
16. Musta. Tuttu ja turvallinen, ei petä koskaan.
17. Tutti. Helpottaa äidin, vauvan ja lähestulkoon kaikkien ympärillä olevien elämää.
18. Suklaa. Päivittäinen annos on saatava, jotta suklaatasapaino on balanssissa.
19. Mysli. Tärkeä osa aamiaista.
20. Kamera. Nykyinen ei varmasti ole mikään unelmakamerani, mutta ilman sitä ei tätäkään blogia olisi.


Edit. Ajattelin ensin olla haastamatta ketään, mutta nyt kun Peeta innostui asiasta, niin laitetaan haaste eteenpäin :)







READ MORE »

d a d a a. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger