Hyvää uutta vuotta!

12/31/2013



Ihanaa uutta vuotta!

Meillä ehdittiin jo juhlia vuoden vaihtumista ystäväperheen kanssa. Rakettejakin piti mennä katsomaan, mutta liian kovat äänet pelottivat esikoisen itkun kanssa takaisin sisälle. Onneksi oli tähtisadetikkuja.

Nyt juhlia jatketaan aikuisten kesken. Olkoon ensi vuosi vähintään yhtä hyvä kuin edellinen.







READ MORE »

Meidän joulu

12/29/2013




Riemunkiljahduksia, hyvää ruokaa, juomaa ja mikä parasta, mahtavaa seuraa. Serkkujen kesken välillä aika villikin meno. Ihania lahjoja, mutta melken liikaa, vaikka taas sovittiin, että tänä jouluna laitetaan vain yhdet lahjat.
Nyt on vietetty mummolassa jo viikko, hirvittää ajatella loman loppumista ja arkeen palaamista. Täällä ovat saaneet äiti ja isäkin levätä, ja ruoasta ei ole tarvinnut huolehtia, päinvastoin. Jos jotain hyvää haluaa keksiä, niin ehkä loman loppuminen tarkoittaa myös sitä, että koko ajan ei ole ähky.





READ MORE »

Hyvää joulua

12/24/2013





Piparkakutalon tekemisessä tärkeintä oli saada värikoodattua karkit omiin kasoihinsa. Mistä lie oppinut järjestelmällisyyttä... Muutama paketti on vielä tekemättä, täytyy varmaan hakea lisää suklaata. Kiireet ovat kaukana ja tekemistä joutuu ihan keksimään. Mikä ihana rauha.
Ihanaa joulua kaikille!





READ MORE »

Joulun odotusta

12/22/2013




Ensimmäiset lahjat on jo syöty. Kun ystävät toivat itse tekemiään suklaa- ja pähkinäkarkkeja, ei vaan voinut mitään, niin hyviä olivat, että kaikki menivät heti parempiin suihin. Kaunis glögipullo on vielä avaamatta. Tässä oiva vinkki, jos vielä puuttuu joku lahja. Kiitos varpuset!

ps. Viherpeukalo laittoi hyasintit purkkiin, eipä tullut ajateltua, että ne ihan kasvavatkin...






READ MORE »

Oulun likat

12/21/2013





Meitä on neljä, vietimme hyvin pitkälle lapsuutemme ja koko nuoruutemme yhdessä ja muutimme kaikki yhtää aikaa Helsinkiin. Välillä ollaan enemmän yhdessä ja välillä vähemmän. Välillä jotkut asuvat ulkomailla ja välillä toisilla on niin kiire, että ei juurikaan ehditä nähdä. Joka joulukuu vietämme kuitenkin yhdessä pikkujouluja, toivottavasti tämä perinne ei katoa koskaan. Eilenkin oli niin kivaa, että en muista milloin olisin viimeksi valvonut niin myöhään, luultavasti vuosi sitten. Kiitos rakkaat!







READ MORE »

Piparihommia

12/16/2013




Meillä leivottiin piparkakkuja ja vietettiin tyttöjen pikkujouluja. Parhaat vaiheet taisivat olla taikinan syönti ja koristelu, mutta leipominenkin sujui jo 3 ja 4 -vuotiailta todella hienosti. Aikamoisen sokerihumalan piparkakut saivat aikaan, ja pikkoulujen myöhempiä vaiheita olikin mahdotonta dokumentoida.





READ MORE »

Kesä mielessä

12/15/2013




Vaikka talvi on vasta alussa, on meillä jo ensi kesä mielessä. Mies on käynyt ahkerasti navigointikurssilla, tarkoitus olisi päästä purjehtimaan heti kun kelit sallivat. Nyt vähän hirvittää, kun koko asiaa ajatteleekin. Joskus tuli purjehdittua enemmänkin, mutta siitä on niin paljon aikaa, että kaikki on unohtunut, ja lähin kosketus merikarhuiluun on ruotsin laiva. Sitä paitsi nyt meillä on veneessä mukana kaksi pientä lasta, iik. Mies ei ole purjehtinut ikinä, mutta se taas korjaantuu heti keväällä, sillä isäni on luvannut antaa henkilökohtaista ohjausta. Jännä nähdä, mitä siitä sitten tulee. Hinku meillä ainakin on niin kova, että jos purjehtiminen olisi siitä kiinni, ei kellään olisi mitään hätää.

Jos jollakin on hyviä vinkkejä lasten kanssa venessä oleiluun, niitä otetaan ilolla vastaan. Samoin venepaikka ja ehkä mahdollisesti veneseurakin on vielä hakusessa, jotain sellaisistakin saa vinkkailla.







READ MORE »

Tähtiainesta

12/14/2013






Lauantain kaupunkireissulla löytyi Pinosta, eli "teippikaupasta" Hayn tähti, josta sekä äiti ja tytär pitivät heti. Valoa siinä ei sisällä ole, mutta ei tarvitsekaan. Tämä tähti pysyy ikkunassa vielä loppiaisen jälkeenkin. 





READ MORE »

Uusi ystävä

12/11/2013




Olen tainnut unohtaa kertoa, että arpaonni potkaisi minua elämäni ensimmäistä kertaa pikkujouluissa, ja voitin lahjakorin Finnish Design Shopiin. Voi sitä riemua! Mukaan juhlista lähti saman tien yksi Hayn DLM -pöytä ja ai että se on nätti. Kevyttä pöytää on myös helppo siirrellä ympäriinsä ja se on juuri sopivan korkuinen, että siihen saa laskettua kahvin, ruokaa tai vaikka viinilasin, jos elokuva tai ihan vaan muuttuminen sohvaperunaksi kiinnostaa. Osuva nimi pöydälle tuo Don´t leave me, en varmasti jätä.

ps. Ihan kaikkea en kuluttanut kerralla, joten pian pääsette näkemään, mihin muuhun lahjakorttia käytin.





READ MORE »

Taikapuu

12/10/2013



Vallilassa on taikapuu, sen on itse mestaritonttu käynyt merkitsemässä kolme vuotta sitten. Puu on siitä erikoinen, että se levittää hyvää joulumieltä ja lämpöistä tunnelmaa ympärilleen. Aina joulun aikaan lapset koristelevat sen, ja onpa itse joulupukkikin nähty puuta ihailemassa. Huhu kertoo, että vastaavanlaisia puita löytyy myös muista puistoista. Oletteko sattuneet törmäämään?

Tällaista tarinaa kuulimme toissa viikonloppuna Vallilan tonttupolulla. Viime viikonloppuna veimme Turusta kyläilemässä olleet ystävämme puuta katsomaan ja järjestimme illalla oman tonttupolun. Olihan se aika tunnelmallista, vaikka osaa porukasta jännitti todella paljon, että mitä jos niitä tonttuja tulee oikeasti vastaan. Rohkeat pikkutontut palkittiin glögillä ja pipareilla.

Pakko vielä sanoa, että on tämä tähän aikaan vuodesta kuvaaminen aika ankeaa puuhaa. Joko on tasaisen harmaata tai sitten pimeää, koittakaa kestää kuvien laatu ja tunnelmoikaa.





READ MORE »

d a d a a. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger