Meet Sera Helsinki

6/13/2016







On hetkiä jolloin päivän uutiset ja tietoisuus siitä, että täällä asutaan aikamoisessa lintukodossa, saa oman työn tuntumaan aika pinnalliselta. Sitten on taas niitä hetkiä kun muistaa, että myös pinnalla ja estetiikalla on oma arvonsa. Eikä pelkästään siinä, että se saattaa tehdä päivästä hetken verran paremman, vaan sen takia, että se saattaa muuttaa jonkun ihmisen koko elämän.

Sera Helsingin perustajat Anna ja Hanna tietävät tästä kaiken. Ihailen näitä rohkeita naisia, joista toinen Etiopian päässä pitää naisille palopuheita tasa-arvosta ja toinen täällä päässä tekee kaikkensa tuplatakseen työntekijöiden palkan. Ihailen heitä vielä enemmän sen takia, että tiukan paikan tullen he eivät anna piiruakaan periksi, vaan rakentavat nyt omaa tehdasta Etiopiaan, jotta yhtäkään ihmisoikeusrikkomusta ei heidän tontillaan pääsisi tapahtumaan. Sera Helsinki tekee myös yhteistyötä etiopialaisen kansalaisjärjestön kanssa, ja yhdessä heidän tavoitteenaan on parantaa surkeissa olosuhteissa työskentelevien naisten työoloja kouluttamalla heitä matonvalmistajksi. Tästä voi lukea lisää täältä.

Ja sitten sana itse matoistakin. Matot valmistetaan satoja vuosia vanhojen etiopialaisten perinteiden mukaan. Lanka tehdään käsin keritystä lampaanvillasta, jota ei värjätä. Tämä tarkoittaa sitä, että villassa säilyy luontainen lampaanrasva, jonka takia matot hylkivät likaa. Käsin kudotut ja solmitut matot kudotaan yksitellen, ja valmiiden kokojen lisäksi mattoja saa tilattua myös omien mittojen mukaan. 

Melkein koko mallisto näkyy yllä olevissa kuvissa ja lisää löytyy Sera Helsingin sivuilta. Täytyy myöntää, että muutaman kerran nousi kyyneleet silmiin näitä kuvia tehdessä. Tieto siitä, että voi edes jollain tapaa olla mukana auttamassa edes yhtä naista toisella puolella maailmaa, vetää sanattomaksi. 


/


Could´t be happier to be a part of this project. Sera Helsinki just announced their company and a collection of hand woven carpets. Besides the great design there´s something more. Together Sera Helsinki and Women’s Health Association of Ethiopia educate local women, help them learn new skills and start careers as thread makers and weavers. They are then empowered to leave their previous life behind and live a life of equality and independence. You can read more of that here.


Styling by me
Pictures by Katri Kapanen
All carpets  /  Sera Helsinki
Wooden "Liuku"pendants designed by Maija Puoskari  /    Mater
Black "Lukki" chair and black coffee table designed by Aino Aalto  /  Artek





READ MORE »

My work for Farang Stockholm

6/03/2016






Muistan kun Farang avattiin Helsinkiin, ja etenkin sen, mikä makujen matka se silloin oli kasvissyöjälle. Teki mieli itkeä ja nauraa yhtä aikaa. Tukholman Farangissa en ole vielä käynyt, mutta se asia tulee korjattua tänä kesänä. Jos huhuihin on uskominen, on siellä odotettavissa vähintään samankaltainen tunteiden purkaus. 

Tukholman ravintolan nettisivuilta löytyy nyt myös uusia kuvia, onnellisena osallisuudesta tähän projektiin!


/


Such an interesting and fun project for Farang Stockholm. 


Photography: Tuukka Koski
Stylist: Anna PirkolaStylists assistant: Jaana NiittynenMakeup&Hair: Emma JokelainenModel: Emeliina from Brand Model Management





READ MORE »

Feeling the summer

5/30/2016




Kesä on vienyt minut mennessään. Kun aurinko paistaa, on vaikea istua sisällä jos vain on hetkikin vapaata. Enkä minä ole ainoa, myös lapset viihtyvät ulkona päivät pitkät. Tuntuu, että talven aikana kertyneet hämähäkinseitit ja pölyt on nyt puisteltu pois, ainakin henkisesti, kotona olisi vielä tarvetta kevätsiivoukselle. Sen aika tulee tosin vasta sadepäivänä. Blogin puolella tämä kesähulluus on tarkoittanut hieman hiljaisempaa aikaa, mutta eiköhän tämä taas tässä, lupasivat juuri säätiedotuksessa kylmempää säätä.


/

It´s been so warm here and summerish here that I´ve spent all my free time outside. They promised some rain in the news so maybe you can find me here more often soon.




READ MORE »

My work for Asun magazine

5/12/2016



Kuvia uusimman Asun-lehden stailauksesta. Esimerkiksi tämä paikka voisi olla unelmieni koti, huh huh, mikä huonekorkeus, lattiat, portaat, arkkitehtuuri. 

Kuvat Katri Kapanen



/



Few pictures of my styling for the latest issue of Asun magazine. 

Pics by Katri Kapanen


READ MORE »

Marimekko / Puetaan koti osa II

5/06/2016



Meillä on syöty Sami Ruotsalaisen suunnittelemista Oiva-lautasista jo pitkän aikaa, tosin vain niistä pienemmistä. Tällaisena suursyömärinä ja ruoan rakastajana on aika ihme, miten pitkän aikaa meillä on ollut lovi noiden suurempien lautasten kohdalla. Innostuin tuossa jokunen vuosi sitten hieman "konmarittamaan" ihan omasta aloitteesta...

Vaikka Quilt näyttää ehkä parhaimmalta juuri tuossa pöydällä, on se silti ajautunut takaisin sohvalle, pienintä kun paleli aamulla.

Suurin ihastukseni näistä taitaa kuitenkin olla tuo Urna-vaasi. Tykkään siistä kun se on täynnä kukkia, mutta silti olen sitä mieltä, että lähes kauneimmalta se taitaakin näyttää ihan tyhjänä.

ps. part I löytyy täältä.


Oiva lautaset  /  Marimekko
Urna vaasi /  Marimekko
Quilt kangas  /  Marimekko
Harmaa vaasi  /  Stilleben
Kukkakimppu  /  InBloom

 - postaus tehty yhteistyössä Marimekon kanssa -


/


Here comes another part with my favourite Oiva plates designed by the talented Sami Ruotsalainen. Even though I´m a big fan of matte grey ceramic plates, sometimes the food just looks really good on the white background. I really like those little edges and that simple look. And the multifunctional Quilt fabric does it´s best job here, or what do you think?

My biggest crush of all is still the Urna vase, it´s just so simple yet so classic and modern at the same time. pure love.

ps. You can find the part I from here.


Oiva plates / Marimekko
Urna vase  /  Marimekko
Quilt fabric for many uses  /  Marimekko
Grey vase  /  Stilleben
Flower bouquet  /   InBloom

- made together with Marimekko -
READ MORE »

Marimekko / Puetaan koti osa I

5/04/2016





Teimme kevään korvalla yhdessä Asun-lehden ja Marimekon kanssa Puetaan koti-kiertueen, jossa kiersimme muutaman isoimman kaupungin ja vietimme ihanien asiakkaiden kanssa iltaa Marimekon myymälöissä jutellen kodin sisustuksesta ja kattauksista. Nyt oli aika tuoda samoja tuotteita kotiin ja näyttää miten ne istuvat meidän sisustukseen.

Minä päätin tehdä aiheesta kaksi postausta, sillä halusin testata tuon monitoimikankaan toimivuuden myös pöytäliinana. Tykkään ajatuksesta, että kankaalla ei tarvitse olla mitään tiettyä paikkaa, vaan sen voi määritellä aina uudestaan tarpeen tai mielen mukaan. On meillä ennenkin saattanut vierailla verho pöytäliinana, mutta nyt näin saa tehdä oikein luvan kanssa. 

Vaikka fanitan Marimekon kankaita, kartan myös samalla liian esittäviä tai värikkäitä printtejä omassa kodissani. Ihailenkin niitä, jotka osaavat suvereenisti sekoitella laajoja väripaletteja ja kuoseja sekaisin. Mustan ja sinisen hyvin simppeli liitto sopii taas tällaiselle puritaanille ihmistyypille kuin nenä päähän. Rakastan vielä ajatusta siitä, että Carina Seth Andersson on rakentanut kankaan kuvion teipillä, jolloin viivat eivät ole ihan täysin suorat. Samalla viivojen risteämiskohtaan muodostuu hieman tummempi neliö, joka muodostaa kankaaseen kolmannen väripinnan, ah, mitä neroutta.

Eikä varmaan tarvitse miettiä miksi yksi ryijyhullu rakastuu kudotusta kankaasta tehtyyn tyynyyn. Kyllä siinä vaan on eri fiilis kuin printatussa. Valkoisen raikkaus tuo kesän kotiin ja saa haaveilemaan merestä, mutta ei niillä perinteisillä raidoilla.

ps. Piia, (joka keksi koko tämän idean, kiitos siitä!) ja Minna ovat jo kirjoittaneet aiheesta, kannataa käydä kurkkaamassa miten samat tuotteet saavat toisen tyylin heidän kodeissaan. 


Mint tyynynpäällinen / Marimekko
Quilt tyynynpäällinen  /  Marimekko
Quilt kangas  /  Marimekko
Harmaa vaasi ja pieni kulho  /  Stilleben


- postaus tehty yhteistyössä Marimekon kanssa -


/


We did a little tour here in Finland with Asun magazine and Marimekko and now it was time to see how the products fit in to the tour guides homes. That´s why you should definitely check out Piias and Minnas versions too. 

One of my favorites is the Quilt fabric, which does´t have a one certain purpose - you can use it as a tablecloth, blanket or throw it on a chair or what ever pops in to your mind. That´s why you gonna see another post where I have this multifunctional fabric on the table. I also love the simple and fine aesthetic of the print and the fact that the lines are´t exact straight. Carina Seth Andersson used a tape for designing and that´s why the middle of the square is just a little bit darker, pure details love.



Mint pillow case / Marimekko
Quilt pillow case  /  Marimekko
Quilt fabric for many uses  /  Marimekko
Grey vase and little bowl  /  Stilleben

- made together with Marimekko -





READ MORE »

d a d a a. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger