Minna Parikka

4/30/2014






Käväisin Minna Parikan toimistolla työasioissa. Katsoin notkuvia hyllylevyjä ja pohdin enempää ajattelematta, että onpa paljon kenkiä, tässä on varmaan kaikki, mitä olet suunnitellut. Ei mennyt sitten sinne päinkään, esillä oli kaksi mallistoa 18:sta. Siis huh huh, ei voi kun ihailla tuota mielikuvitusta ja lahjakkuutta, jotkut ne osaa. Yhtä paljon ihailen myös sitä asennetta, millä Minna on lähtenyt alusta asti tekemään omaa juttuaan. Voi kun täällä meillä muutkin uskaltaisivat luottaa itseensä samalla tavalla ja toimia yhtä päämäärätietoisesti saavuttaakseen unelmansa, varsinainen esimerkkitapaus.

Jos haluaa ihailla vielä vähän lisää, niin nyt on siihenkin mahdollisuus, sillä Minna lähtee Nepaliin vapaaehtoistyöhön. Siellä suunnittelija pääsee mukaan nepalilaisen CWISH-järjestön toimintaan, joka tekee vakuuttavaa työtä naisten aseman parantamiseksi ja lastensuojelun kehittämiseksi, erityisesti puolustaen lapsityöläisten oikeuksia. Kathmandussa Minna majoittuu paikallisen perheen kotiin, mistä käsin hän tulee myös päivittämään "Nepalista rakkaudella-blogiaan".

ps. Lisäinfoa vapaaehtoistyöstä löytyy suomalaisen Interpedian sivuilta. Sieltä löytyy tietoa myös kummiohjelmista, joilla voi muuttaa jonkun pienen ihmisen elämän kaukana Nepalissa. Nämä on just niitä asioita, mitä varsinkin äidiksi tulon jälkeen on vaikea miettiä ilman kyyneliä.









READ MORE »

Sunnuntai

4/29/2014




Kovin paljoa ei tarvita. Vapaapäivä, auringon paiste, kaupassa käynti ja jätskit lähikallioilla. Illalla minulle kuiskattiin: "Äiti, tänään on ollut niin ihana päivä, kiitos".





READ MORE »

Aika perinteinen vappu

4/26/2014




Käymässä ovat. Niin se vain menee, että ne samat asiat, mitkä lapsena tuntuivat kivoilta, haluaa nyt siirtää omille lapsilleen. Lapsuuden vappuihini kuuluivat siman lisäksi äidin paistamien munkkien sokerointi, vappupäivän brunssi, ja se, että ulkona sai tuolla pohjoisemmassakin yleensä olla vähän vähemmillä vaatteilla. Sima-asia on hoidossa ja ilmatkin taitavat olla aika hyvät, mutta täydellinen rahkamunkkiresepti on edelleen haussa.

ps. Sellaista folioilmapalloa en saanut koskaan, mutta tämä asia on korjattu nyt omien lasten kohdalla jo useampaan otteeseen.





READ MORE »

Viikon levy

4/25/2014




Olen huomannut käveleväni taas levyhyllylle hyvin pitkän tauon jälkeen. Kauan menikin siinä, että pelkkä vauvantuoksu ja pieni yninä riittivät täyttämään pään. Tästä taitaa alkaa uusi ja ensimmäinen viikottainen juttu tässä blogissa. Kunnian olla ensimmäisenä "viikon levy" -kategoriassa saa ihana Nina Persson uuden Animal heart levynsä kanssa. Kysy vaan mieheltä, että kuinka ihana. 





READ MORE »

Herkistelyä

4/23/2014




Täällä ollaan ihan kevät / puutarha / kukka -päissään, ja aika herkistelylinjalla mennään. Unohdin tietysti tämän kauniin kielomaisen kukkasen nimen samalla hetkellä, kun astuin ulos kukkakaupasta, anteeksi, mutta on se vaan niin nätti. Vaikuttaako muilla tämä kevät samalla tavalla? Mieli vaeltaa villinä ja tekisi mieli uudistaa ja kukittaa joka paikkaa. Ja ensi viikolla on jo vappukin. Muistakaahan laittaa tänään simat käymään.





READ MORE »

Hyvää pääsiäistä!

4/18/2014



Toisin kuin kuvista välittyy, meillä on täällä täysi hulina päällä. Taikinanaaman porukka ja kaksi muuta ystäväperhettä tulivat kylään testaamaan uutta grilliä. Viimeinenkin lapsi taisi juuri nukahtaa, ja me aikuiset aiomme nyt aloittaa kolmannen kattauksen. Ihanaa pääsiäistä rakkaat!

ps. Käykää kurkkaamassa facing north with gracia -blogi. Upean blogin lisäksi sieltä löytyy allekirjoittaneen haastattelu ja tuttuja kuvia meidän kodista. Thank you, lovely Elena! And thank you also Emma, Sarah, Summer and Tine.





READ MORE »

d a d a a. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger