Naapurissa

11/27/2013




Palataan vielä hetkeksi Tukholmaan. Olen ihan varma, että jos kaupunki, tai oikeastaan koko Ruotsi sijaitsisi kauempana Suomesta, olisi siellä käyminen hohdokkaampaa. Nyt se on niin helppoa, että sitä ei heti miellä edes toiseksi maaksi. Mutta ajatelkaa,  jos Tukholma olisi vaikka samoilla leveyspiireillä kuin Barcelona, eikä sinne pääsisi "ruottinlaivalla", kyllä vaan olisi hienoa lähteä lentokoneella Tukholmaan.

Vaikka Tukholma on vienyt minut mukanaan, olen itsekin syyllistynyt useamman kerran toteamaan: "no me nyt matkustamme tällä kertaa vain Tukholmaan". Seuraavan kerran kun kaupunki kutsuu: "mepä lähdemmekin Tukholmaan ja vielä laivalla!".

Toivottavasti se tulee taas pian, sillä vaikka sainkin hamstrattua paikallisesta pyhiinvaelluskohteestani, Södermalmin lehtikaupasta, mukaan kasan luettavaa, oli muutama uusi lehti vielä ilmestymättä ja ne pitäisi nyt pian päästä hakemaan. Heräteostoksina tuliaisiksi päätyivät myös kirpputorilta löytynyt nahkalaukku, ja"syränpipo", johon lapsi ihastui Mini Rodinin kaupassa.





5 kommenttia:

  1. Kiva, kun postasit vielä Tukholmasta. Me ollaan menossa ensi viikolla :)
    Eli mikä tuo lehtikauppa on? Entä missä söitte/kahvittelitte? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyörimme siis tällä kertaa pelkästään Södermalmilla. Aika on kuitenkin rajallinen ja varsinkin lasten kanssa se tuntuu menevän ihan liian nopeasti.
      Lehtikauppa on Press Stop ja sen osoite on Götgatan 31, todellakin tutustumisen arvoinen paikka. Söimme ja kahvittelimme tällä kertaa String -kahvilassa , Nytorgsgatan 38, mutta tuntuu, että siellä on vieri vieressä toinen toistaan kivempia kahviloita. Meillä jäi ihan kunnon ruoka syömättä, koska kiertelimme vähän liian myöhään kaupoissa ja se oli kyllä virhe, sille Viking Linen ruoka ei ehkä ole sitä ihan parhainta laatua :)
      Hyviä ruokapaikkojakin löytyy kyllä Söderiltä, sinne vaan :)

      Tästäkin olisi muuten kiva tehdä joskus kokonaan oma postauksensa, saapa nähdä..

      Poista
  2. Niin totta! Kiva kaupunki, mutta kenties liian lähellä :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!

d a d a a. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger