Yksi tämän kevään lempiprojekteista on ollut Uhana Designin kanssa työskentely. Arvostan sitä, miten Uhanan päämäärätietoiset perustajat Hanna ja Mira, uskaltavat tehdä rohkeita päätöksiä ja panostaa siihen, mihin uskovat. Yksi tällainen oli heidän lippulaivamyymälänsä täysin uusi ilme Tampereella, jota minä sain kunnian olla suunnittelemassa. Tähän väliin olisi kiva vilauttaa sieltä muutama kuva, mutta viimeksi kun kävin myymälässä (hävettää sanoa, mutta siitä taitaa jo olla kuukausi), oli sen avajaisiin vielä runsaat 15 tuntia, joka tiukan deadlinen kanssa tarkoittaa sitä, että tiski ei ollut vielä paikallaan ja näyteikkunasta puuttui lattia. Kesällä odottaa retki Tampereelle kera kameran. Jos joku osaa vinkata muitakin Tampereen helmiä, niin vink vink!
Myymälän sijaan tämä kuvapläjäys on osa Uhanan uutta Koti-mallistoa. mihin teimme Riikka Kantinkosken kanssa kuvat. Kotivaatteiden ja korujen lisäksi mallistoon kuuluu superherkut - Frantsilan kanssa yhteistyössä tehdyt huulirasva ja kasvoöljy. Ihanan ohut, mutta kosteuttava huulivoide on jo testauksessa, ja kunhan edellinen öljy loppuu, otan senkin koekäyttöön.
Kuvauksien aikana kehitin myös tarpeen silkkisille kotihousuille. Olen huono käyttämään yöpaitoja tai kotiasuja. Hävettää myöntää, että yleensä sellaisiksi ovat päätyneet ne vaatteet, mitkä eivät enää nukkaisuutensa ja nuhjuisuutensa takia ole käyttökelpoisia ihmisten ilmoilla. Muistan ihmetelleeni joskus siskoani, joka ihan onnellisena saattoi kertoa lähtevänsä kotivaateostoksille. Nyt ajattelen hänen olleen oikeassa, silkkihousut pesevät reikäiset legginssit sata - nolla. Kuulun sitä paitsi niihin ihmisiin, jotka eivät heti heräämisen jälkeen tiedä, mitä haluavat pukea päiväksi ylleen, silloin on parasta hillua mahdollisimman pitkään jossain "välivaatteessa", jollaisiksi silkkihousut on helppo lukea.
Silkkihousuhimo nostaa esiin myös toisenlaisia ajatuksia. Miksi en kulkisi niissä vanhoissa ja nuhjuissa ja säästäisi maapalloa. Tämä ristiriita on erittäin tervettä, mutta samalla se uhkaa viedä ilon hyvienkin asioiden kuluttamiselta. Olen kova haluamaan asioita, mutta jokaisen tuotteen jonka hankkimista edes mietin, tulee herättää minussa ihastumisen tunnetta sekä fiilis siitä, missä ja miten tuotetta käyttäisin. Tämäkään ei silti aina toimi, sillä olen hyvä keksimään tekosyitä ja erilaisia tarpeita. Toivon, että vielä joskus löydämme jonkun uuden ajattelumallin, joka ei perustu pelkästään kuluttamiselle.
Silkkihousuille olen onneksi keksinyt ihan syyn enkä tekosellaista. Jos käytän silkkihousuja seuraavat 10 vuotta ja ostan ne kotimaiselta valmistajalta, jonka tuotteet ommellaan Suomessa, Virossa ja Portugalissa ei niiden ekologinen jalanjälkikään muodostukaan jättimäiseksi, ja hyvällä tuurilla hillun niissä vielä mummonakin.
Styling by me
Pictures by Riikka Kantinkoski
/
Uhana Design is a finnish brand focused on clothes, jewelry and their newest collection of Home goods. I've had a really good and inspiring time working with them as they renovated their new flagship store in Tampere which I had a privilege to do interior design for. Too bad I don´t have pictures to show to you since I haven´t visited there since opening. Instead here you can find photos we took for them with Riikka Kantinkoski.
Thanks for sharing, nice post! Post really provice useful information!
VastaaPoistaHương Lâm chuyên cung cấp máy photocopy, chúng tôi cung cấp máy photocopy ricoh, toshiba, canon, sharp, đặc biệt chúng tôi có cung cấp máy photocopy màu uy tín, giá rẻ nhất.