Pages

12/30/2017

Clothing for every occasion


Olen kulkenut kohta kolme viikkoa villahousuissa. Enkä pelkästään lomalla, vaan lomaa ennen myös töissä. Ja siihen pisteeseen asti, että jouduin aamulla miettimään, että kehtaanko taas vetää ne samat housut jalkaan. Villahousuista tulee ehkä ensimmäisenä mieleen sellaiset lämpökerrastotyyppiset-kalsarit tai sitten sellaiset damaskit, missä oma mummoni on lapsuudessa mennyt pulkkamäkeen. Näissä housuissa voi kuitenkin mennä melkein mihin vaan, varsinkin jos ne yhdistää siistimpiin kenkiin, tosin housut näyttävät lenkkareissakin kivalta. Parasta on merinovilla, joka aiheuttaa välittömän lämmön tunteen jalkoihin. Ja se fiilis, kuin jalassa ei olisi ollenkaan housuja, ah!

Sain Arelan Juno-housut alunperin lahjaksi työmatkalle Kiinaan, missä piti yhtä aikaa näyttää sekä siistiltä, että säilyttää työkyky lentomatkan ja jetlagin turvottamassa kropassa. Housujen seuraksi sain burgundin sävyisen Joan-neuleen. Reissun jälkeen merinoneule lähti heti käyttöön. Siinä teki mieli  kääriytyä sohvalle kirjan kanssa, mutta myös laittaa korvikset korviin, laittautua nätiksi ja lähteä viettämään iltaa (parhaita ovat vaatteet, jotka voi asustaa tilanteeseen kuin tilanteeseen, varsinkin matkalla). Kesti hetki ennen kuin osasin ottaa housut käyttöön arjessa. Ne kun tuntuivat niin, no villahousuilta. Nyt taas ei tekisi mieli käyttää mitään muuta!

Kiireen keskellä huomaan olevani todella laiska poistamaan merinolle ominaista nukkaan, vaikka sitä ei kuulemma tarvitsisi tehdä kuin muutaman kerran, ja vaikka hankin sitä varten myös uuden "nukkakiven". Onneksi Arela tarjoaa onneksi neuleilleen. Nukan poisto, pesu ja höyrytys -hoito kustantaa 25 €, ja jos neuleessa on reikiä tai lanka on lähtenyt omille teilleen, on niiden korjaaminenkin mahdollista. Ja jos ei ole pääsyä myymälää, voi aarteensa myös lähettää hoitoon. Kestävää muotia parhaimmillaan.

ps. Arelalla on ale käynnissä



/


Just realized that I´ve been going around in wool pants for almost three weeks now. And not only at home, but at work too. Luckily these merino woolen trousers from Arela goes for both occasions, even thought I found myself questioning if it´s okay to have them just on and on. In my mind the woolen pants means something my grandma wore when she was going to skiing, which actually sounds quite fashionable when comparing it to the newest skiing outfits. I got the trousers as a gift from Arela together with the Merino sweater when I was heading to a work trip to China. The key was to look fresh and feel good even when working hard in a major jet lag. And hey, that´s just what happened.

After the trip I wore the sweater right away when reading on a sofa, but also when going for a dinner with friends, just added big earrings and the look was ready. But the trousers, I just really love the warm feeling and the fact that you actually feel like not having pants at all. So soft they are.

The best part in finnish company Arela is, that they want your garments to last for ever. That´s why they also have a beauty treatment plus a repair if needed. So you´ll know that if you buy something it´s meant to be sustainable from the start. Built to last.




12/24/2017

Spicy apple juice by Wilfa




Tuorepuristettu joulumehu aka flunssan karkoittaja on täynnä vitamiineja ja runsaasti inkivääriä. Jos olisin malttanut, olisin vielä lämmittänyt mehun kanelitangon ja muutaman neilikan kera, mutta ainakin näin kaikki vitamiiniit säilyivät mukana. Pienellä terästyksellä lämmitetystä juomasta saisi halutessaan myös jouludrinkin.

Mausteinen omenamehu kahdelle

2 omenaa
1 appelsiini
1/4 granaattiomenaa
reilu pala inkivääriä
kanelia ja neilikkaa mausteeksi


Meille muutti Wilfan Andante slowjuicer joulukuun alussa, ja siitä asti on valehtelematta joka aamu juotu tuorepuristettua mehua. Mylly toimii kuin manuaalinen sitruspuserrin, mutta suuremmalla paineella. En ole vielä testannut pähkinöitä tai jyviä, mutta kuulemma laite pusertaa niistäkin mehut irti. Itse tehty mantelimaito kuulostaisi kyllä ihanalta. Ehkä jopa siltä, että laite saisi kuorittua paatuneemmastakin leivän puputtajasta terveysintoilijan esiin. Näin lyhyen käytön jälkeen parhaimmaksi ominaisuudeksi nousee kuitenkin helppous ja nopeus. Omenat voi laittaa kuorineen ja appelsiinit niine valkoisine kuorenjämineen. Kun mehu pulppuaa toisesta reiästä ulos, tulevat kuoret ja tiukkaan puserrettu kuituaines toisesta. Kun laitteen pesee aika pian mehustamisen jälkeen, on pesukin nopeaa. Eilen aamulla pääsin ensimmäistä kertaa tekemään mehua yksin ja rauhassa, kun lapset lähtivät jo aiemmin mummolaan. Muuten hedelmiä pusertamassa on aina kaksi innokasta apulaista. Eikä yhtään haittaa, että juicerin kanssa on lähes mahdotonta loukata itseään (mehustaa sormiaan), koneesta kun ei löydy pyörivä teriä, vaan homman hoitaa tiukka puristin.

Ihanaa ja rentouttavaa joulua!



/



Freshly squeezed xmas juice is full of vitamins and ginger. You can have it warm or cold or even spice it up for Christmas with a little rum.

Spicy apple juice for two

2 apples
1 orange
1/4 pomegranate
piece of ginger
cinnamon and clove for spice


Have a lovely and relaxing Christmas you all!




sponsored post by Wilfa




12/21/2017

Scents, perfumes, fragrances






Tuoksutietämätön tunnustautuu. Joskaan tiedä voiko kukaan olla tuoksutietämätön? Ajattelen poimivani tuoksutrendien suihkauksia sieltä sun täältä, mutta loppupeleissä tuoksujen kanssa on vaikea olla trendikäs. Se mikä ei tuoksu omaan nenään hyvältä, tuoksuu pahalta, ja sellaista on vaikea kuvitella suihkuttelevansa ylleen treffeille tai vaikka tärkeään työtapaamiseen mennessä. Olisi kiinnostava tietää, voiko tuoksujen kanssa kehittyä samalla tavalla kuin vaikka viinien maistelussa? Kukaan tuskin siinäkään on ensimmäisellä kerralla mestari, vaan tykkää yhtä lailla siitä viinien Polo Sportista tai Ck Onesta.

Omaa tuoksuhistoriaani osaan lukea ainakin sen verran, että minulla on aina se yksi suosikkituoksu, mitä käytän koko ajan. Olisi kiva olla sellainen, joka vaihtelee tuoksua tilanteen mukaan, mutta ennätykseni on kaksi tuoksua samaan aikaan, joista toinen on iltatuoksu, jota laitetaan ehkä pari kertaa vuodessa. Ei siis kovin suuri menestys. 

Muistan kun kohta kuusi vuotta sitten Australian reissulla kävin haistelemassa kaikki Byredon tuoksut läpi. Ihastuin jo ennen tuoksuttelua Sunday Cologne -nimeen ja kaiken haistelun jälkeenkin se tuntui edelleen parhaalta. En silti uskaltanut ostaa pulloa, sillä en ollut varma olinko ihastunut vain nimeen, vai myös tuoksuelämykseen. Muutama vuosi myöhemmin kävin Lahden Saint Louisissa toteamassa tuoksuelämyksen todeksi, ja siitä asti olen tuoksunut koko ajan sunnuntaille. Joululahjalistaltakin löytyy kolmatta kertaa sama suosikki, sillä nykyistä pulloa on jo kallistettava, jotta sieltä saa suihkittua ulos muutakin kuin ilmaa. Voinkin jo aika hyvällä kokemuksella sanoa, että tasaisella käytöllä pullo kestää vuoden. 


Nyt voisi kuitenkin olla se hetki, kun pullon nimi vaihtuu. Sain kutsun Sugarille tekemään omaa tuoksua Frantsilan kukka/yrttiuutteista. Järkevä ihminen olisi ehkä kiinnittänyt huomiota niiden terveysvaikutuksiin, mutta minä päätin tällä kertaa mennä nenä edellä. Oli mielenkiintoista huomata, että metsäinen, samea, jopa tupakkamainen ja voimakas tuoksumaailma kiinnostivat eniten, ja niistä poiketen myös ruusu. Jos nenäni tiesi mitä terveyteni tarvitsee, oli se tuoksujen mukaan lepoa ja rentoutumista, enkä voi sanoa, että se olisi väärässä. Nyt minulla olisi siis kaksi tuoksua, mutta haikailen jo kolmannen perään. Ilmeisesti paras tapa on seurata nenäänsä, mutta sitä ennen tekisi mieli hankkia jotain teoriapohjaa valinnoilleen, tai vaikka sille, miten analysoisi oman nenänsä mieltymyksiä. Olen kuullut paljon hyvää Hermèsin parfymöörin Jean-Claude Ellenan kirjasta The Diary of a Nose, mutta jos joku osaa suositella myös jotain muuta, niin vinkit otetaan kiitollisena vastaan!



/


Just few words a bout scents. I find myself buying the same perfume again and again. It does´t really matter, cause of course I happen to love it, but would be great to try something else too. My record is three, so that´s not quite a lot I guess. I have one for the everyday use, one for evening, which means few times a year and then this new one I made myself at Sugar. It´s made from Frantsila´s organic essentials oils. They all have their own flower powers but I just followed my nose and by following it I came up with something woody and strong. The funny thing was that the flow powers of that mix was all about resting, relaxing and helping you to find time for yourself. Sounds something I really need.