Voi kesä! Ei paljon haittaa vaikka vettä sataa ja aina kun aurinko näyttäytyy tekee mieli tehdä kärrynpyörä, kun se tuntuu niin ainutlaatuiselta ja ihmeelliseltä. Mökki vaan on sama asia kuin loma ja pako arjesta. Aika kulkee nopeammin ja samalla hitaammin, puusaunaa lämmitetään jatkuvalla syötöllä ja aamu-uinnille on pakko päästä, vaikka merivesi ei olisi kuin hieman yli kymmenen astetta. Meidän Perämeren luodolta avautuu avomeri ja aallot tyrskyävät kallioihin jo pienestäkin tuulesta. Juhannuksena mökillä on koko suuri perhe jopa neljässä sukupolvessa. Joku syö koko ajan, joku pilkkoo lisää saunapuita, muutama on linnoittautunut parvelle lukemaan ja Kolumbiasta tullut ystävä ihmettelee yötöntä yötä ja haluaa välttämättä päästä nukkumaan telttaan.
Muistan miten pienenä jokaisella puullakin oli nimi, ja jalat tunsivat pienetkin kinttupolkujen oksat ja mahdolliset esteet, joihin juostessa olisi voinut kompastua. Sammakolampeen odotettiin uusia asukkaita ja parasta oli, kun sai itse kerätyistä mustikoista leivottua piirakkaa. Viimeisin tuntuu edelleen vähintään yhtä hyvältä, mutta en olisi ikinä uskonut, miten paljon voi saada irti pelkästä merelle tuijottelusta, tai siitä, että näkee serkukset lauteilla juttelemassa heille tärkeistä asioista.
Sain Lapuan Kankureilta lahjaksi Lastu-laudeliinat ja Terva-pyyhkeet, jotka kiikutin mökille. Siellä ne istuvat maisemaan ja puusaunaan kuin nenä päähän. Parasta ohkaisissa pellavapuuvillaisissa pyyhkeissä taitaa kuitenkin olla se, miten ne kuivuvat hetkessä ja ovat taas valmiina käytettäväksi seuraavalle saunareissulle. Voi kesä!
/
Our summer cottage is the place where I spent my childhood summers and the place where you immediately turn into a vacation mode. Open sea starts straight from where the rocks end and even thought the sea water is really cold you just can´t start the morning without taking a dip into the ocean. During the midsummer we have the whole big family at the summer cottage, there´s somebody always making the food, somebody eating, somebody chopping the woods to heat the sauna and at least few people who are reading a book and just can´t stop it.
Terva towels and Lastu cloths for sauna I got as a gift from Lapuan Kankurit. They fit perfectly to the cabin mood, but the best thing is that they dry so fast that when you want to go to the sauna again, they are ready for that.