Pages

12/30/2014

Holiday at grandparents




Kameraan oli jäänyt joulusta ihan muutama kuva, välillä on hyvä keskittyä vain olemiseen. Ja syömiseen, mitä tulikin tehtyä ihan kiitettävästi. Välipäivinä eksyin sitten jostain syystä alennusmyynteihin ostamaan itselleni uudet juoksuhousut, heh.

Lapset pääsivät ensimmäistä kertaa mukaan koristelemaan kuusta. Kotonani on aina ollut sellainen perinne, että "tontut" koristelevat kuusen aattoa edeltävänä yönä. Lapsena oli ihmeellistä herätä aamulla siihen, että kuusessa loistivat valot. Vaikka sitten isompana tiesinkin kuka kuusen oikeasti koristeli, tuntui se silti hienolta. Nyt päätimme kuitenkin hieman rikkoa perinteitä ihan äitini ehdotuksesta, ja oli ihana seurata 4-vuotiaan iloa ja intoa, kun hän suunnitteli mitkä koristeet mihinkin laitetaan.

Vietimme mummolassa yli viikon, aika tuntui menevän ihan liian nopeasti kuten aina lomalla. En muuten muista milloin olisin ollut näin lomalla, työpostikin oli mennyt tukkoon kuin taikaiskusta jo ennen joulua, joten olen saanut olla ihan rauhassa. Nyt se pitäisi varmaan jossain vaiheessa kuitenkin tyhjentää. Se saakin olla tämän päivän töihin liittyvä juttu ja sitten lenkille. Loma jatkukoon!


/


Back to home from my parents where we spent the Christmas. Luckily the holiday still continues but now the heavily eating have to take a new direction. So I´m off to jogging now, see you soon!





2 kommenttia:

Kiitos, kun kommentoit!