Pages

12/01/2013

Erilainen joulukalenteri





Bongasin Pics Dots ans Stripes blogin Tiinalta poltettavan joulukalenterin ja perjantaina kävimme tyttöjen kanssa Granitissa hakemassa samanlaisen. Kolmevuotias oli melkein yhtä innoissaan kuin äiti ja   kynttilän sytyttämistä odoteltiin koko viikonloppu. Aika jännittävää se olikin, sillä juuri oikean määrän polttamiseksi kynttilää on vahdattava vähän väliä, ettei se vaan pala liikaa. Kynttilän toisella puolella numerot kulkevat päinvastaiseen suuntaan, onpahan helppo tarkistaa montako päivää jouluun on jäljellä. Ja siihen ei muuten enää ole monta päivää!

Sain juuri ensimmäiset jouluvalmistelut tehtyä, ja paketti siskon perheelle Australiaan lähtee huomenna. Joko teillä on valmistelut aloitettu, tai kenties kaikki jo valmiina? Meillä ei liikoja valmistella, jouluksi menemme vanhempieni luo, jossa teemme yhdessä jouluruoat isolla porukalla. Yleensä ruokaa tulee liikaa, sillä kaikki tykkäävät kokata. Isoveljeni jouluperinteeseen on kuulunut lapsesta asti syödä itsensä niin täyteen, että maha tulee kipeäksi. Nykyään hänen lapsensakin naljailevat ja yrittävät pitää huolen siitä, että perinne säilyy. Lahjoja toki vaihdamme ja niiden hankinta on vielä kesken, ja ainakin piparkakkuja on leivottava.

Jos rakas siskoni lukee tätä, niin luulen, että sinä voit ainakin vastata tuohon esittämääni kysymykseen kyllä.

ps. Ei hätää, se kolmevuotias sai myös oman kuvakalenterin.





2 kommenttia:

  1. Kaunis kalenteri teillä. Muistan tuollaiset lapsuudesta.

    Sitä tässä mietinkin, että tässäkö tämä nyt oli? Meillä on aika lahjaton joulu ja ne ehkä neljä pakettia, jotka annamme eteen päin, on hankittu ja paketoitu. Joo joulu valmisteltu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanan kiireettömältä ja rauhalliselta. Nauttikaa :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!